TULIRUUSUT

Siivouskomeroa siivotessani (voisi herkästi kuvitella että minulla on liikaa aikaa...) löysin laatikollisen tyhjiä kananmunakennoja, joita on joskus säilötty käteviksi osoittautuneiden tuliruusujen valmistamista varten. Päätin ryhtyä askarteluhommiin siltä seisomalta, vaikka olisihan siinä tietysti ollut monta muutakin jo aloitettua projektia kesken - kuten se siivoaminen.

Kupinmuotoiset kansiosuudet oli harmikseni jo käytetty ja jäljellä oli pelkät pohjat. joten ruusujen kasaaminen oli ehkä hieman tavanomaista hankalampaa. Leikkasin, revin ja rullasin kuitenkin urhoollisesti kunnes kennonpalat alkoivat edes etäisesti muistuttaa kukkasta. 

Lopuksi laskin kattilan puolilleen vettä ja lisäsin veteen muutamia kourallisia kynttilänjämästreariinia. Kun seos kupli hieman, laskin lämpötilaa, nappasin kukkasen pihteihin ja upotin sen nesteeseen. Uitettuani jokaisen kukan aloitin kierroksen alusta niin että kukin kukkanen sai tuplaten steariinia pintaansa. 

Mitään kaunokaisia näistä "ruusuistani" ei todellakaan tullut, toisaalta tuleen ne tuikataan kuitenkin... :)
 

METSÄMÖKISSÄ

Joskus mieli ylikuormittuu mainosvalotauluista, huonoista uutisista, negatiivisisuudesta, kiireestä, tiukoista aikatauluista, vihaisista puheista, valheista, tarpeettomuudesta, turhamaisuudesta, tyhjäpäisyydestä, kuluttamisesta, kapeista näkökulmista, tavoitettavissa olemisesta ja äänettömistä vaatimuksista.

Omien ajatusten resetoimisen toivossa vuokrasimme puolisoni kanssa sympaattisen erämökin Kuusamon kuvankauniista metsämaisemista Lomarenkaan kautta. Isommilla lapsilla oli viikonlopun aikana toisen vanhempansa tapaamiskuvioita, joten vain kuopuksemme pääsi mukaan. Tämä vaati ehkä hieman enemmän järjesteltävää ennen lähtöä (varsinkin kun yhden lapsen olisi pitänyt olla päiväkodissa siiheksi että toinen vanhempi hakee hänet, mutta sairastuikin yön aikana vesirokkoon...), toisaalta paljon vähemmän pakattavaa.
  

Ajomatka kesti suunnilleen yhtä kauan kuin yhden (pitkän) villasukavarren kutominen. Vihdoinkin humisevien mäntyjen ja keltaisena liekehtivien lehtipuiden keskeltä pilkisti suloinen, punainen mökki nuotiopaikkoineen, keinuineen ja laitureineen. Vettä vihmoi vaakassa, mutta sydämessä roihusi lämmin liekki; melkein itketti katsella järvessä tyrskyäviä vaahtopäitä tuvan ikkunasta samalla kun koivuhalot jo rätisivät takassa.

Päivälliseksi pöytään nostettiin edellisenä iltana paistettu ruskansävyinen savutofupiiras (ohje löytyy täältä), ja jälkiruuaksi nautimme pikkupoikien kanssa leivottua mehevää banaanikakkua. Ruuan päälle teimme pienen kävelylenkin metsäpolkua pitkin vaikka vettä vielä vähän ripsikin. Onneksi poimuri ja ämpäri oli pakattu mukaan, sillä polun varrelta löytyi ennennäkemättömän sinisinä pilkehtiviä mustikkamättäitä. Hilloista oli jäljellä enää lehdet.

Luomukaurapuuro hautui ulkoilun jälkeen emalikattilassa. Syysillan pimetessä vauva rauhoituttui pesuvatikylpynsä jälkeen yöunille, ja minä kiipesin puolisoni viereen saunan lauteille nauttimaan mökkiin hiipineestä hiljaisuudesta. Löylyn lepytteleminä kelpasi nukahtaa sen universumin tärkeimmän ihmisen syliin sateen rummuttaessa kattoa. (Olisipa ollut miltei liian idyllistä, ellei vauva olisi herännyt jännittämään varjoja, uusia ääniä ja outoa nukkumapaikkaansa suunnilleen tunnin välein - sekä tietenkin lataamaan vaipan täydeltä tavaraa keskellä pimeintä sydänyötä...)

 

Ihanan kiireetön lauantaiaamu hiipi ikkunoista sisään kirkkaan harmaana. Tuntui kuin perheen pieninkin olisi hieman hidastanut yleensä niin nopeatempoista tahtiaan (vaikka kukkuikin yön valveilla); hän ruokaili kaikessa rauhassa pirtinpöydän ääressä, hörppäsi mukistaan, pyysi lisää "khaukauta" ja lähti sitten hyväntuulisena leikkeihinsä kurkistelemaan tuvan ikkunoista ja ihmettelemään kynttilöiden lepatusta. Minä loikin sitten vauvankin edestä, nimittäin männyn alta toiselle kuvaamassa loiskehtivia lätäköitä ja puista tippuvia vesipisaroita. Olispa ollut mukava työntää venekin vesille, mutta aallokko oli vieläkin niin hurjana etten yksin uskaltanut.

Kaasuliedellä lämmitetyn soijanakkikeiton ja porukalla nukuttujen päiväunien jälkeen sade taukosi sen verran, että pääsimme patikoimaan lähimaastoon. Vauva nautiskeli maisemista kantorinkan kyydistä, ja koira rymisteli riemukkaana näköetäisyydellä. Kuhmuraiset juurakot, sileärunkoiset kelopuut, luonnonmuovaavat hiekkarannat ja miltei fosforisina hehkuvat koivut ihastuttivat kulkijoita. Että olikin kaunista!

Puolentoistatunnin patikoinnin päätteeksi lapsi pääsi taas pesuvativaahtokylpyyn, ja nukahti nukkatukka pörhöisenä keltaraitaisessa kimalaispuvussaan. Iltasaunan lämmössä pohdiskelimme aikuisten kesken voisikohan elämää kotonakin hieman yksinkertaistaa? Jos ei aina pitäisikään itseään niin kiireisenä, niin montaa rautaa tulessa? Jos sytyttäisi aamiaispöytään kynttilän, saunoisi hartaammin, ulkoilisi vielä useammin? Joisi kahvinsa aina kuumana, heräilisi hitaammin, tarvitsisi vähemmän, lepäisi enemmän?

Sunnuntaiaamuna puhdistimme tuvan nurkat kuntoon ennen kotimatkaa. Räsymattoja ravistellessa yritin tallentaa ympäröivää metsämaisemaa mieleni sopukoihin, ja tiskivettä hakiessani annoin katseen viipyillä tyyntyneen järven pinnassa. Voi kun tätä sinistä mielenrauhaa ja kiireettömyydentuntua voisikin pakata pulloon, ja antaa siitä siemauksen kaikille muillekin sitä kaipaaville. Viereen pölähtäneestä takkuturkkisesta, kirkassilmäisestä koirasta taisi tuntua samalta - kaupungissa sen(kin) pitäisi taas kulkea kytkettynä.

SYDÄNLANKAA

Piipahdin tänään ohikulkeissani eräässä askartelupuodissa, jossa olen aikonut poiketa ainakin viidentoista vuoden ajan. En oikeastaan tarvinnut mitään, mutta äkkiäkös ihminen itselleen tarpeen luo; päädyin ostamaan metrin verran kynttilöiden valmistamisessa tarvittavaa sydänlankaa aikomuksenani sulattaa kaikki kaapin kätköihin jemmatut steariiniklöntit persoonallisiksi kierrätyskynttilöiksi vielä samana päivänä. 

Lapset innostuivat välittömästi mielenkiintoisen askartelutuokion toivossa, mutta kuuma, sula vaha ja neljä vilkasta vekaraa kuulosti niin katastrofaaliselta yhdistelmältä, että päätin tällä kertaa vetää "Oma aika"-kortin esiin ja hätistää muksut vallan muihin puuhiin.
(Siitä huolimatta jokainen ipana kävi kyllä vuorollaan nuuhkimassa, kurkistelemassa, kyselemässä ja kommentoimassa työn edistymistä... :) )  

Aivan ensimmäiseksi suojasin työpöydät, sitten lajittelin kynttilänpätkät värien mukaisiin kasoihin, etsin muotit, puutikut, kolhiintuneen kattilan, pihdit, sakset sekä sekoituslastan käden ulottuville. Olisin mieluiten valanut kynttilät suoraan kauniisiin lasipurkkeihin joista niitä ei olisi tarvinnut myöhemmin irroittaa, mutta nyt oli tyytyminen kuumuutta kestäviin (silikonista valmistettuihin) muffinssivuokiin. Ne toimivat kyllä hyvin, sillä vuoka oli helppo irroittaa jähmettyneen kynttilän ympäriltä.

Leikkasin ostamani sydänlangan sopivan mittaisiksi pätkiksi niin, että lankaa riitti puutikun ympärille asti pyöritettäväksi. Sulatin kattilassa ensin vain muutaman kynttilänpalan, kastoin langanpätkät pihdeillä pidellen steariininesteeseen ja suoristin ne sitten alustalle jäähtymään. Jähmettyneet langat oli helppo rullata tikun ympärille, ja asettaa muffinssivuokien päälle valamista odottamaan. (Litteät mehujäätikut olisivat ehkä toimineet paremmin, sillä ne eivät pyöri niin herkästi paikoiltaan.)

Sulatin loput kynttilänpalat keskilämmöllä nestemäiseksi (kattilan kannen kannattaa tässä vaiheessa olla hollilla tukahduttamista varten, sillä vaha syttyy hyvin herkästi palamaan), ja täytin vuokat metallisen kauhan avulla. Noukin sulan seasta vanhojen kyttilöiden sydänlangat talteen, ja valoin niiden ympärille samantein uusia kynttilöitä. Roskaisan loppuseoksen kaadoin muovirasiaan, sillä sen voisi myöhemmin hyödyntää vaikka tuliruusujen askartelussa. (Zero waste! :) )

Valmiiden kynttilöiden olisi kuulemma hyvä jähmettyä yön yli, mutta minä en millään malttanut odottaa niin kauhean kauaa. Sytytin ensimmäiset koekappaleet jännittyneenä jo muutaman tunnin kuluttua, ja ilahduin iloisesta liekistä - näitä täytyy tehdä vielä lisää. :)

SELKÄRANKATREENI

Peilikuvassani on viimeaikoina näkynyt arjen ryöpytyksestä niin nuupahtanut nainen, että käy miltei sääliksi. Enää en voi vedota edes raskauskiloihin tai vauva-arjen haasteellisuuteen, sillä raskauden tuotos kävelee jo. Ajanpuutekaan ei ole kelvollinen selitys itsensä laiminlyönneille, sillä puolisoni kannustaa - suorastaan yllyttää - ottamaan omaa aikaa. Huolehtijan on siis vain lakattava selittelemästä, ja huolehdittava vaihteeksi itsestään.

Syksy tuo varmasti monelle muullekin mukanaan erilaiset elämäntapamuutokset, haasteet ja harrastukset. Usein nämä tsemppikaudet kuitenkin jäävät vain hetkellisiksi, ja paluu vetelään arkeen tapahtuu aivan varkain kunnes taas vuodenvaihteen jälkeen on Kesäksi kuntoon - ryhtiliikkeen aika, yhtä heikoin tuloksin. Päätinkin lähteä liikkeelle pyrkimällä noudattamaan vain muutamia yksinkertaisia ohjeita niin, että niistä tulisi vähitellen pysyvä tapa elää. 

1. Nuku vähintään 7 tuntia

Vauvan yöheräilyjen aikakausi alkaa olla takanapäin tyttären kiskoessa miltei yhdentoista tunnin yöunia yhdellä, korkeintaan kahdella maitotankkauksella. Haasteeksi muodostuikin komentaa itsensä unille ennen puoltayötä, mikä olisi tärkeää että unta ehtii nähdä tarpeeksi - hyvien yöunien voimalla energiataso on päivällä parempi. Peittojen alle vetäytymistä edesauttavat esimerkiksi raikas huoneilma, mieluisat lakanat, kiva kumppani... Kännykän kanssa sänkyyn nyt ei ainakaan pitäisi mennä, sillä elektronisten laitteiden sinivalo kuulemma häiritsee melatoniinin eritystä - lue vaikka täältä. :)

2. Juo 2 litraa vettä

Kuinka se voi olla niin vaikeaa? Samalla kun jossain päin maailmaa kannetaan vesisaaveja päälaella kilometritolkulla, on minun miltei mahdotonta kävellä muutamaa askelta keittiöön ja laskea mukiin juomakelpoista vettä suoraan hanasta - pateettista! Laitan rastin ruutuun jokaisesta juodusta vesimotillisesta että voin iltaisin todeta olenko vieläkään päässyt tavoitteeseeni. (Vesijuttuja tästä)

3. Ainakin 20 minuutin joogatuokio iltaisin

Kapea kodinhoitohuoneemme on nykyisin henkilökohtainen joogastudioni. Led-kynttilät valaisevat iltahämärän tilan, ja pesukoneen ja kuivausrummun keskelle piilotettu joogamatto on helppo rullata lattialle. Vaikeinta on saada itsensä rauhoittumaan lasten nukahdettua, kun tekisi mieli viedä vielä roskat, tiskata kattilat, maksaa pari laskua, feispuukata... Just drop it! 

(Joogatreenejä on youtubessa vaikka kuinka paljon - oma susikkiohjaajani löytyy tästä linkistä.)

4. Hikiliikuntaa joka päivä

En ole ryhmäliikkuja. Enkä juoksija. Salillakaan en viihdy, ja pyöräily on pitkästyttävää. Uimahalli on remontissa ja tenniskelit menivät ennenkuin alkoivatkaan... Toisinsanoen asenteessani on rutkasti parantamisen varaa. Leikkipuistossa käymme kuitenkin miltei päivittäin, ja lasten kanssa rimpuilu on oikeasti hauskaa! Mutsivoiman (instagram: @POWER_MOMS) vinkkien myötä olen alkanut tehdä vatsalihasrutistuksia niin että kuopuksen keinuessa vauvakiikussa minä nostan jalat viereiselle keinulaudalle ja vedän polvet koukkuun vatsan alle - suoraksi - vatsan alle - suoraksi... 15 kertaa, 20 kertaa, kuinka kauan vauva nyt vauhditta viihtyykään. Liukumäessä voi vetää leukoja mikäli on tarpeeksi liukkaat housut; sen kun roikkuu tangossa ja hilaa ruhoaan ylöspäin. Sitten voi olla hippaa, kiipeillä, roikkua telineissä... Tai nostaa mukelo harteille ja tehdä kyykkyjä. Lihaskuntoa voi tehdä myös telkkaria katsellessa, ja usein jumppatuokioihin osallistuu mielellään koko perhe. (Varsinkin vauva, joka sabotoi äidin fitmaam-haaveet istahtamalla selän päälle lankutuksen aikana, tai roikkumalla jaloissa leukoja vetäessä.) Ja onneksi on koira, joka vaatii liikunta-annoksensa joka päivä; reipastahtisten kävelylenkkien aikana ainakin mieli virkistyy.

5. Älä ota lisää ruokaa!

Ruokavalioni on ihan kunnossa, mutta kun ruoka on niin hyvää! On vaatinut hurjasti itsekuria olla ottamatta lisää, ja keskittyä käsillä olevaan annokseen sen ansaitsemalla hartaudella. Tällä metodilla välttyy kuitenkin suht helposti turhilta kaloreilta.

6. Herkkupäivä kerran viikossa

Tätä täytyy vielä miettiä. Onko sittenkin parempi herkutella kohtuudella pitkin viikkoa, kuin ämpätä itsensä ähkyyn kerran viikossa? Pieni kulhollinen riisimaitojätskiä keskiviikkona, pari palaa tummaa suklaata torstaina, lasi punaviinia perjantaina, pitsalle lauantaina? (ja sipsiöverit vaikka sunnuntaina. ;) )

Alkuun pääseminen on usein kaikkein vaikeinta, siksi askartelin kahdeksi viikoksi lappulistoja, joista saan repiä hyvin sujuneet asiat päivittäin. Repimättä jääneet laput muistuttavat sitten armottomasti olemassaolollaan...  

Nähtäväksi jää sutjakoituuko ulkomuoto tai koheneeko mieliala muutosten myötä, jotenkin lohduttavaa silti muistaa että kovin paljon huonommaksi tilanne ei ainakaan voi mennä.

Kuullaan kuukauden kuluttua! :)