15.6.2016

VAUVAKUTSUT

Maailmassa ei liene mitään niin ihmeellistä ja hienoa, kuin aivan uuden elämän alku - olinkin seota onnesta kun yksi läheisimmistä ystävistäni kertoi odottavansa vauvaa! Pääsin aivan alusta alkaen seuraamaan raskauden edistymistä: jännittämään vatsan kasvamista, tunnustelemaan hentoja, mutta määrätietoisia potkuja, ja hypistelemään pikkuruisia vaatteita. Itseasiassa myötäelin varsinkin alkuraskautta niin vahvasti, että aloin himoita hillosipuleita ja raakaa torttutaikinaa aivan kuten omienkin vauvankasvatusprojektieni aikana...

Odotus eteni (ainakin näin sivustaseuraajan mielestä) hurjaa vauhtia, ja kohta oli korkea aika pitää vauvakutsut, jotka onnistuimme - ihme kyllä - pitämään salaisuutena aina siihen asti kun marssimme hakemaan ystäväämme. Vaikka Baby shower-juhlat mielletäänkin usein melko materialistisiksi, ne voivat olla paljon muutakin. Ilmassa on rajattomasti riemua, rakkautta ja alkukantaista voimaa, kun perheen ja lähipiirin naisväki kokoontuu huomioimaan ja hemmottelemaan odottajaa. 


OHJELMA 

Yksi osallistujista oli juhlia suunniteltaessa viimeisillään raskaana, ja vitsailimmekin miten hauskaa ja jännittävää olisi jos synnytys käynnistyisi kutsujen aikana. Hän otti kuitenkin varaslähdön, ja kyseisen ystävän poissaolo juhlista selitettiin näyttämällä kuvaa samana aamupäivänä maailmaan saapuneesta vauvasta. :)

Onneksi meillä oli hihassa muutama muukin ohjelmanumero; sankaritar pääsi illan aikana hauskuuttamaan osallistujia selittämällä aikarajan puitteissa vauva- ja synnytysaiheisia sanoja kuten: supistus, täysimetys, epiduraali (huusin nohevana vastaukseksi "väliliha" kun kysyttiin minkä isä leikkaa synnytyksessä...), ja seinälle kiinnitettyyn kalenteriin sai veikata vauvan syntymäpäivää, -painoa ja sukupuolta. Odottaja myös riiputti hiussuortuvaan pujotettua sormusta vatsansa päällä selvittääkseen onko tulokas tyttö (pyörivä liike), vaiko poika (heiluva liike), ja luimme hänelle kertomuksen siitä mitä naisille tapahtuu raskausviikkojen edetessä. Ennen jalkahoitoa keskipisteelle laskettiin vielä lämmin jalkakylpy, minkä aikana kädet ja hartiat hierottiin rennoiksi. 



VAIPPAKAKKU

Yhteislahjana toiminut vaippakakku oli yllättävän helppotekoinen. Sen raaka-aineina toimi
paketti Natyn ekovaippoja koossa 1, ja paketti Muumi Babyn vaippoja vastasyntyneelle (yhteensä noin 50 kappaletta), pätkä leveää kuminauhaa, pieniä kumilenkkejä (hiuksiin tarkoitettuja), lahjanauhaa, sekä tutti ja ketju, tuttipullo, vauvan pesuainetta, keksipaketti, purkkaa, pienet sukat... Alustana oli pyöreä kakkulautanen.

Kakun voi tehdä vaikkapa näin: vaipat aukaistaan, rullataan napakasti takapuolelta kohti etuosaa, ja kiinnitetään pujottamalla pienet kumilenkit rullan ympärille. Muutama valmis vaipparulla kootaan yhteen, ja solmitaan kuminauha löyhästi niiden ympärille. Vaipparullia lisätään kuminauhan sisälle kunnes pohja on halutun kokoinen. (Halutessaan vaipparullien paikkoja voi missä tahansa kerroksessa korvata esimerkiksi tuttipullolla tai muulla sopivan kokoisella.) Kerroksen ympärille solmitaan leveää kangasnauhaa (se peittää samalla vaipparullien pienet kumilenkit), ja poistetaan sitten kuminauha varoen vaippakerroksen ympäriltä seuraavien kerrosten tekemistä varten. Loput kerrokset tehdään samalla tavalla, kuminauhaa vaan lyhennetään hieman, ja vaippojen lukumäärää pienennetään. Lopuksi koko komeuden voi halutessaan kietoa sellofaaniin.


Vaippakakun lisäksi äitiä lahjottiin jalkahoitotuotteilla, sekä synnyttämään lähteneen vieraan itsetekemällä vaatesetillä, joka toimitettiin kekseliäässä kuumailmapallopaketissa. Vauvan täti oli kutonut somat pienet töppöset, ja itse virkkasin tulokkaalle puuvillalankaisen torkkupeiton. Olisi ollut aivan ihanaa toteuttaa myös Mother´s Blessing seremoniaan kuuluva synnytys/äitiyskoru, jonka odottaja saa itse pujotella valmiiksi jokaisen vieraan mukanaan tuomasta helmestä, ehkä seuraavilla kutsuilla sitten? :) (Tämä ja monia muita ihania ideoita löytyi Bebesinfon sivuilta.)


TARJOILUT 

En tajunnut ottaa ruuista ainuttakaan kuvaa, mutta koska jokainen osallistuja toi mukanaan jotain syötävää, oli tarjolla paljon muutakin kuin kuvan tyhjät juomalasit. :) Söimme ainakin kasvispiirakkaa, keksejä, suklaakakkua, ruissipsejä, kristallipullia, mansikoita, suklaata, karkkia, banaanilastuja, sekä hedelmistä koottua kakkua. :) 


KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN...?

Joku juhliin osallistuneista (MINÄ! :) ) veikkasi vauvan syntymäpäivän aivan oikein - arvaus sukupuolesta meni vain hieman pieleen. :) Olen viimeaikoina käynyt ahkerasti sylittelemässä ja silittelemässä tätä ihanaa kukkaistyttöä - hän on vanhempiensa tavoin kertakaikkiaan PÄHEÄ! <3

"Jokaisen lapsen oikea nimi on
 RAKAS!"

-Tommy Tabermann