TURKINMATKA

"Mahtavaa mennä jatkamaan kesää, eihän se ole kuin hyppää lentokoneeseen ja kohta on perillä."

Niinpä niin...

Päätös lämpöön lähtemisestä syyslomalla koko kuusihenkisen perheen voimin oli hetken mielijohde, sillä parin vuoden takaiselta yksinlomailumatkaltani ostetut haaremihousut ratkesivat korjauskelvottomiksi, ja oli pakko saada uudet.

Aikataulujen sovittaminen isompien lasten toisten vanhempien kanssa vaati jokusen puhelun, mutta saimme vahvistettua varauksen vielä samana päivänä. Kohteeksi valitsimme lokakuussakin lämpöisen Turkin Alanyan, minne matkustaminen sopi tiukkaan budjettiin. Kyllä sillä rahalla olisi silti aika monta puuta istuttanut ilmakehää puhdistamaan, muistutti omatunto kirpeästi.

"MONTAKO YÖTÄ VIELÄ?"

Hetkellisessä järjestelmällisyydenpuuskassani olin varannut paikalliselle poliisilaitokselle ajan passien hakemista varten. Päästyämme paikalle selvisi, että olimme siellä aivan väärään aikaan. Emmekä vain väärään aikaan, vaan vääränä päivänä. Emmekä vain vääränä päivänä, vaan väärällä viikolla... (katchinnng... passikuvat 17€ + passi 43€ kerrottuna viidellä.)

Sitten piti selvittää kenellä rokotussarja on vielä kesken, ketä ei ole pistetty lainkaan ja ketä ei saisikaan pistää. (Katchinnng... rokotukset noin 30€ per piikki.)

Laadin listan kaikesta mukana tarvittavasta, ja tavaroita heiteltiin laukkuihin pitkin viikkoa; aurinkorasvat, hellehatut, soijarouhetta, snorkkelit, paistinpannu, sandaalit, hellemekot, kasvishernekeitot, bikinit sekä kaksi kiloa ruisjauhoja ja viisi pussia puuroriisiä. (tilatut tuliaiset paikalliselle ystävälleni.)
Kun kaikki oli pakattu (=yksi valtava ja kaksi pienempää laukkua, kolme reppua, kaksi olkalaukkua, turvakaukalo ja matkarattaat), koira ja kissa viety hoitoon, talonvahdit pyydetty vartioimaan punaista lipastoani (se ei ole arvokas tai edes kaunis, mutta kamalan rakas! ), sähköjohdot vedetty irti seinistä, vesihanat suljettu, lapsen mp3-soitin ladattu, vara-avain piilotettu, lentoliput tulostettu, passien mukanaolo varmistettu kolmanteen ja neljänteen kertaan, kyyti buukattu, talvirenkaat vaihdettu, eväät valmistettu  ja pikasiivous tehty, oli aika lähteä.

"Vihdoinkin!" iloitsivat lapset, joista yhdellä oli päässään kultainen naamio, toinen oli pukeutunut Spidermaniksi ja kolmas sitonut napatanssijanhuivin nilkkaansa kilisemään. 

"NYT HIHNALLE LAUKKU..."

Lentokentällä viisivuotias kiskoi tylsiä hetkiä varten pakatut kuulokkeet päähänsä jo aulassa; "Nyt mulla on tylsää" ja puoliso otti vahingossa kuvan tullivirkailijoista. Hei ei kai meitä nyt niiden yrmynaamat kiinnostaneet, vaan meidän vauvan ensimmäinen turvatarkastus! :)

Kun kone nousi, huomasin että isoveli otti pikkuveljen kädestä kiinni. Yön pimeydessä kimmaltelevat kaupunginvalot olivat vaikuttavan näköisiä. Perillä meitä odotti viileä ja pimeä Antalya, ja parin tunnin bussimatka kohti Alanyaa. Aikoinaan keskikesällä Turkissa vierailleena minulle tuli yllätyksenä että yöllä oli nyt niinkin kylmä, mutta vaikka myrskytuulet ja kaatosateet hytisyttivätkin pimeällä, päivät lämpenivät juuri sopivaksi perheen pienimpiä ajatellen. Jäätelö suli sormiin, viileä vesi tuntui hyvältä iholla, nyrkkipyykki kuivui nopeasti ja uikkareista jäi rusketusraidat, mutta nestehukkaa tai auringonpistosta ei tarvinnut pelätä.

HOTELLIEOLOA

Tukikohteeksi olimme valinneet sijainnin, ulkonäön ja lapsiystävällisyyden perusteella huoneistohotelli Fougéren, jolla oli myös Finnnmatkojen paras ympäristöluokitus. Se kyllä ansaitsi kaikki neljä tähteään, ja oli juuri niin viihtyisä kuin kuvissakin. 

Parasta oli se, että huone siivottiin meidän poissaollessamme joka päivä! Sängyt oli pedattu, astiat tiskattu, lattiat lakaistu, pyyhkeet vaihdettu, roskat (ja yhdellä kertaa myös lasten tarkoin varjellut aarteet, eli pitkin lattioita lojumaan jätetyt allasbaarin tuntumasta löytyneet drinkkitikut) viety. (Jatkossa lapset keräsivätkin omatoimisesti kasaan kaikki romppeensa ennenkuin lähdimme jonnekin. Siperia Alanya opettaa!)

Kun hoksasin jättää hieman tippiä tuhkakuppiin, oli päiväpeitot muotoiltu viuhkoiksi, ja huone tuoksui aivan erityisen raikkaalta. Kylläpä meidän kelpasi!

Heti ensimmäisenä iltana pääsin hotellin tiloissa olevaan hamamiin hellittäväksi, ja epäilen että melkein mikään ei tee pienen vauvan äidille niin hyvää kuin koko kehon saunottaminen, höyryttäminen, kuoriminen, peseminen, vaahdottaminen ja hierominen, varsinkin kun janojuomaksi tarjoiltiin valkoviiniä. 

Lapset nauttivat allas-alueesta, vesiliukumäistä ja pelihuoneesta, sekä iltaohjelmista ilmapalloineen ja leikkeineen.

'

KASVISRUOKAA

Pienellä lisämaksulla saimme syödä aamupalan hotellin alakertaan katetusta runsaasta buffetista. Niillä kympeillä olisi toki ostanut vastaavat aamiaistarpeet moneen kertaan kulman takana olevasta ruokakaupastakin, mutta minusta oli ihanaa istua valmiiseen pöytään ja nauttia tuoremehusta, lämpöisistä croisanteista ja cappuccinosta. (kunhan olin ensin syöttänyt vauvan ja auttanut lapsia halkaisemaan sämpylät, aukaisemaan voinapit, kantanut pöytään murokulhot, lättypinot ja mehumukit.)

Proteiinipitoisen lounaan valmistimme itse, ja illallisen söimme aina eri paikassa. Koko porukan syöttämisen ja juottamisen hintataso vaihteli neljänkymmenen ja sadanneljänkymmenen liiran välillä. Kasvisruokaa sai jokaisesta ravintolasta, ja vahingosta viisastuneena muistimme tilausta tehdessämme olla perusteellisia; kerran tarjoilija toi kasvishampurilaisen sijaan pelkän sämpylän - se oli ollut kokin näkemys lihattomasta hampurilaisesta... :)

Herkulliset hedelmälautaset, terveelliset pirtelöt, ruokaisat pitsat, mausteiset pastat ja täytetyt lätyt pitivät nälän aisoissa. Parasta oli se, että saimme nauttia ateriamme lämpiminä tarjoilijoiden viihdyttäessä vauvaa. 

. 

KATUJEN KASVATIT

Olimme aikaisempien reissukokemusten vuoksi henkisesti valmistautuneet kulkukissojen ja -koirien kurjiin kohtaloihin, mutta yllätyimme positiivisesti kun huomasimme että Alanyassa niitä ruokittiin kaikkialla! Tien varsilla oli vesi- ja leipäkippoja koiria varten, ja vanhan hautausmaan muurien taakse oli rakennettu kissoille oma suojapaikka pikkuruisine taloineen. Veimme sinne tonnikalaa, ja ihmettelimme kissojen kanssa sulassa sovussa eläviä kilpikonnia ja kotiloita.

Meidän kanssa samassa hotellissa lomailleet pikkupojat laskivat iltahuvitukseksi irtolaiskissojen jahtaamisen, säikyttelyn ja potkimisen, ja saivat sen ansiosta tulikivenkatkuisia puhutteluita niin ruotsiksi, suomeksi kuin englanniksikin. Se ei haittaa että lapsi on joskus korvaton, villi, meluisa tai tottelematonkin - mutta ilkeys on toinen juttu, ja siihen on sivullistenkin puututtava.

 NÄHTÄVÄÄ JA TEHTÄVÄÄ

Alanyan suosituin nähtävyys taisi olla Meidän Vauva.
Hotellin henkilökunnan lisäksi lastamme sylitteli jokaisen ravintolan jokainen tarjoilija, kauppojen kassaneidit, toiset turistit ja jopa tullivirkailijat! Ohikulkijat hymyilivät, joku antoi vauvalle rannekorun ja jos olisimme pyytäneet liiran jokaiselta lulluttajalta, saattaisi tilin saldo olla nyt plussalla. 

Viikon aurinkoisimpana päivän kävimme esikoisen kanssa kahdestaan neljän tunnin veneretkellä. Maisemat olivat upeat, ja uimatauoilla sai hypätä veteen veneen reunoilta.
"Äiti sä olit ainoa tyttö joka hyppäsi!".

Ystävällisen henkilökunnan avustamana pääsimme tutustumaan lähemmin myös rantakallion luoliin, sinne emme olisikaan uskaltanut lähteä omatoimisesti polskimaan vaikka pojalla olikin pelastusliivit.

Veneen kannella järjestettiin hauskaa ohjelmaa pitkin päivää, ja ruokailun jälkeen siellä pidettiin vielä vaahtobileet. Meillä oli hirmuisen hauskaa yhdessä, eikä esikoien esiteineilyvinkeistä näkynyt hetkeen merkkiäkään. 

kuva : esikoinen

Meidän kaikkien yhteinen suosikki oli varmastikin meri, ja sen vaahtopäisinä kuohuvat aallot. Lapset nauttivat rannalla juoksemisesta, hiekan kaivamisesta, linnojen rakentelusta, veteen pulahtelusta ja hienojen kivien löytämisestä.

Puolison snorklatessa minä laskeskelin jatkuvasti neljään (=ovatko lapset tallessa), ja kohta oli puolison vuoro laskea, kun minä joogasin ruuhkabussikokemuksia ja basaariövereitä kehostani auringonlaskun maalatessa taivaanrantaa.

kuva : puoliso

MATKAMUISTOJA

Keräsimme peltipurkkiin kauniita kotiloita ja sileitä kiviä, ja räpsimme satoja upeita valokuvia, mutta toki mukaan tarttui myös vähän Tax free-ostoksia ja muutama vaate. 

Tyttäreni (joka oli säästänyt kotitöitä tekemällä enemmän rahaa kuin muut yhteensä) asteli matkamuistomyymälään omistajan elkein ja ilmoitti haluavansa jotain Liian kimmaltavaa. Hän osti lasisen joutsenen ja kaksi välkehtivää merenneitobarbia. Esikoinen löysi jostain musiikkivideosta tutuksi tulleen valkoisen naamarin jota oli etsinyt suomesta jo pitkään, ja pienempi poju harkitsi tarkkaan ennenkuin tuhlasi tienestejään feikkitransformeriin. Vauva tyytyi vilkkuvaan palloon, oli siitä tohkeissaan.

Vaikkei shoppailu olekaan meidän juttu, oli kiva kierrellä, katsella ja hypistellä nyt kun sesonki oli lopuillaan, eikä joka paikka ollut tupaten täynnä "Hei hei mite kuulu tarja halonen kimi räikkönen tule ostama minu putiikkiin" -huuteluita.

Takaisin hotellihuoneessa käytiin sitten kauppaa turkkilaiseen tyyliin; näyttelimme vuorotellen asiakasta ja kauppiasta. Pikkupoju ja tytär virnuilivat leikissä mukana, ja esikoinen häpesi kuollakseen toisessa huoneessa. 

"PILVIEN PÄÄLTÄ" 

Loman lähestyessä loppuaan alkoivat palmupuiden latvuksia rajusti riepottelevat myrskytuulet ja rankkasateet, joten meitä ei hirveästi harmittanut pakata tavaroita ja lähteä pitkälle paluumatkalle kohti kotia.  

Vaikka pakettimatkat ovat lapsiperheelle yleensäkin turvallinen valinta, olen silti kiitollinen siitä että selvisimme kuudestatuhannesta lennetystä ja neljästäsadasta renkailla taitetusta kilometristä melkein ehjin nahoin; ensiapulaukkumme keveni matkan aikana vain neljän laastarin verran. (niistäkin kaksi meni tyttären merenneitobarbin pyrstön korjaamiseen.) 

Tämän perinteisen "varpaat kohti vettä" -lomakuvan myötä toivottelen kaikille mukavaa talven jatkoa. :)