TAAPEROARKEA

Olen kuopuksen syntymästä saakka merkannut suloisimpia sattumuksia, kivoimpia kommelluksia ja tärkeimpiä tapahtumia talteen lapsen omaan vauvakirjaan, silti teki mieleni kirjoittaa muistoksi vielä jonkinlainen kooste tästä taaperovaiheesta ikäänkuin Vähän väsynyt- ja Vauvavuosipäivä-kirjoitusteni jatkoksi.  

Isomummulan ikkunalaudalla.

Tarinan sankaritar täytti vastikään kaksi vuotta, ja tuottaa hellämielisellä, itsevarmalla olemuksellaan aivan tavattomasti onnellisuutta perheensä elämään. Arki vilkkaan taaperon (ja kolmen muun lapsen) kanssa on pääasiassa aivan mahtavaa, mutta ajoittain voimavarat ovat kyllä melko vähissä, kun koko pitkän päivän (ja joskus vielä myöhään illallakin) hössöttää, vessattaa, lohduttaa, kannustaa, viihdyttää, leikittää, laulaa, kantaa, loruttelee, sylittelee, suukottaa, kasvattaa, opastaa, komentaa, auttaa, ohjaa, ruokkii, vahtii, nukuttaa, kuljettaa, pesee ja puhdistaa... Ja sama uudestaan seuraavana päivänä.

Ja sitä seuraavana.

Ja sitä seuraavana...

Synttäripäivän aamuna. <3

Nämä päivät, viikot, kuukaudet ja lopulta vuodet lipuvat kuitenkin nopeasti ohi, ja tulen vuorenvarmasti kaipaamaan kaikkia niitäkin kaoottisia hetkiä, jolloin lapsi ripusti nuudelia tukkaansa, kopsutteli yhdeksäntoista numeroa liian suurilla korkokengillä, syötti koiraa ruokapöydästä, kakkasi ryijymatolle, kaatoi kylpyöljypullon sohvalle, juuttui omaan paitaansa, vaati kutittelemaan varpaitaan silkkinauhalla, piirsi tussilla naamaansa, yritti karata ulko-ovesta, kiipesi puolialastomana pöydälle perkaamaan viinimarjoja, hiipi yöunilta paikalle kuultuuan sipsipussin rapinaa, hyppi sohvan reunalta alas kielloista huolimatta, varasti sisarusten leluja, ehti kaataa koko purkillisen pippuria keittoon, piilotti tavaroita pyykinpesukoneeseen, tai vaappui muina henkilöinä pöydänreunalla katselemassa ikkunasta talitintteja kissan kanssa.

Vauvalla on kaikki kesken,

kirjahyllyn kirjat pitää lattialle laittaa

ja kuvalehden sivut mytätä ja taittaa.

Äidillä on kaikki kesken:

tiskit, pyykit, paperityöt,

paksut kirjat, repaleyöt,

ei haittaa, ei haittaa.

Pysähdytään, ollaan tässä.

Käki kukkuu hämärässä

meille vielä sata vuotta.

Nyt ei hätiköidä suotta.

(Johanna Venho)


ARKIAAMUJA

Ne rutiinit. Aamusta iltaan, illasta yöhön ja yöstä aamuun. Joskus näiden samojen asioiden tekeminen aina sillä samalla tavalla tuntuu meistä aikuisista kovin puuduttavalta, mutta olen liikuttuneena laittanut merkille kuinka mielissään lapsi on kun päivä etenee pitkin tuttuja, turvallisia raiteita.

"Harakka huttua keittää..."

Vuoden ja viiden kuukauden ikäiseksi taapero teputti joka ainoa aamuyö hämärän talon poikki tankkaamaan maitoa viereeni. Imetyksen loputtua (lapsen omasta aloitteesta) äidinmaito vaihtui vellipulloon, ja vähitellen yöheräilyt loppuivat kokonaan yllättävänkin kivuttomasti unikoulu nro98:n seurauksena (vasta) 1v7kk ikäisenä.

"Lapsi povellani, taivas päällä maan..."

Varsinainen aamu alkaa meillä yleensä hyvin hitaaaaasti. Lapsi saa potalla käytyään katsella kainalopaikassa jakson Kaapoa tai Postimies Patea (taaperoksi Aapo & Postipate), joskus kaksikin. (Oikein väsyttävinä, varhaisina aamuina kolme. :D ) Sitten hän vilahtaa vessaan, kiipeää tuolille, kurkottaa mukista Niiskuneidin kuvalla varustetun hammastahnan ja kissakuvioisen hammasharjansa ja tuo ne valmiiksi; "Pestää hampaat!"

Hammaspesu onkin melkoinen operaatio. *Tähän vähän silmienpyörittelyä.* Tyttö lonkalla keikkuen luetaan vessan seinälle teipatuista World Visionin julisteista runot; "Kun on oikein pieni...." ja "Lapsi povellani..." Kun eräänä iltana aloin ajatuksissani vain pestä toisen hampaita runoilematta samalla lainkaan, hän viuhtoi hyvin tuohtuneena julisteita harja suussaan; "Tuo! Tuo!"

RUOKAJUTTUJA

Kun lapsia kutsutaan syömään, kipaisee taapero käsienpesulle, nappaa tullessaan matalasta hyllystä lautasen, ja asettuu hellusti soppajonon jatkoksi. Toisinaan hän kiipeää tyynesti syöttötuoliinsa tilaamaan "Aamupallaa - juustoo, leipää, kurkkuu...." - kellonajasta riippumatta.

Vauveroisempana taapero karsasti kamalasti perunoita, eikä kasvishernekeittokaan saanut kovin lämpöistä vastaanottoa, mutta muuten hän syö mielellään niin ranskalaista sipulikeittoa kuin linssilasagneakin. Hän osaa syödä itse suht vähällä maanittelulla, mutta kun tutuista rutiineista poiketaan vaikkapa kyläillessä (tai hän on vähänkään liian väsynyt) tulee ruokailuista usein melkoinen sirkus... "Kiitos!" hän sentään muistaa huikata aina pöydästä poistuessaan.

Välipalasella.

Välipalalle valmistan yleensä smoothien hedelmistä, pähkinöistä, siemenistä ja marjoista, aamu- ja iltapaloilla tarjotaan usein puuroa ja täysjyväleipä - joskus höttöpaahtista tai murojakin. :) Lämpimillä aterioilla on kasvispihvejä, makaronilaatikkoa, risottoa, nakkikeittoa, pitsaa, pastaa tai mitä vegaaniseksi versioksi muokattua kotiruokaa nyt milloinkin. Ruokajuomana on imetyksen jälkeen toiminut kalsiumilla rikastettu kauramaito, tai pelkkä vesi. Päivittän annetaan vielä B12 sisältävä monivitamiini, sekä D2-tippoja. Tämä energinen vegevekara on pysynyt tosi terveenä ja kasvanut koko ajan hienosti omilla käyrillään.

Tortillaa!

Viesti isille töihin (Bebe 1v6kk): "Kello on jo yö, mutta olin taas unohtanut syödä, joten laitoin viimeisen kasvispiirakan mikroon. Kuulin että lasta itketti, kävin nostamassa syliin ja kysyin haettaisko juotavaa. Joo. Keittiössä tarjosin banskua mitä alkoi tyytyväisenä syömään. Vannon, että pienet sieraimet värähtivät kun mikro kilahti; mitäs sulla tuolla ois? Ei muuta kuin kasvispiirakka pöytään ja niin lapsi söi sen viimeistä murusta myöden, mussutti ja mupelsi, silmäripset pitkinä ja posket pyöreinä, tukka semmosena kuin sen tukka öiseen aikaan on. Lopuksi tarttui juomalasiin ja joi kauramaidon pitkin kulauksin, sitten saattoi mennä takaisin nukkumaan. Käänsi pään sivulle ja huokaisi tyytyväisenä. Mulle jäi ehkä nälkä, mutta koska lapsella on nyt maha varmasti täynnä, niin siinä on jotain tosi paljon oikein kuitenkin." 

PÄIVÄUNELMIA

Päikkäriaika on vaihdellut aina tarpeen mukaan, mutta viimeistään kolmelta meno on jo niin holtitonta, että lapsi on laitettava pariksi tunniksi pauselle. "Kierrä, kierrä..." hän pyytää piirtäen omia kasvojaan, ja pakkohan se on sitten kurkistella ikkunasta ja akkunasta ja pyyhkiä jalat ja antaa vielä yksi pusu ja hali vaikka tekisi jo kovasti mieli ansaitulle kahvitauolle - sille päivän ainoalle.

Markkinahumussa. :)

Lastenhuoneesta herää vaihtelevasti joko Räyhähenki, tai Päivänsäde. Päivänsädepäivinä lapsi kujertaa iloisen Moooin, ja kömpii sitten "kaunoon" (=kainaloon) kertomaan nukkumiskokemuksestaan. Jossain vaiheessa hän kertasi uudelleen ja uudelleen kuinka hälle tuli nukkuessa hiki: "Tuunuun, tuu ny kattoon, tuu tuu! Tuunussa hiki. Hiki tuli vauvvalle, tänne, hiki!!" hän esitteli kastunutta tyynyä ja niskatukkaansa kaikille jotka olivat milloinkin paikalla.

Päivänsäteen kanssa on mutkatona ryhtyä pottailun kautta välipalalle ja muihin puuhiin, mutta Räyhähenkiheräämisten jälkeen ei pitkään aikaan suju yhtään mikään. Nämä ovatkin niitä harvinaisia kertoja kun taapero todella rähjää, muutoin hän ei paljon riehu tai riitele.

Ainakaan vielä.

SAIPPUAKUPLIA

Lapsi tietää mitä tarkoittaa kun kuulee sanan sauna. Muutamassa sekunnissa hän roikkuu paljain pehvoin pakastimen kahvassa; "Saa! Saa! Saa jäksiä! Shaisinko?" Ja kyllä hän saa smoothiesta jäädytetyn jätskin tai jääkaappikylmän päärynämehun saunan ylälauteilla nautittavaksi. Siellä hän sitten istuu sisarusparvensa seurassa jalat ja selkä suorina, posket punaisina ja hymy korvasta korvaan ulottuvana. Saunominen kyllä loppuu sillä sekunnilla kuin tarjoilutkin, ellei lattialle laiteta pesuvatia missä läträtä lelujen kanssa

Saunanlauteilla.

Myös kylpeminen on tosi suosittu juttu. Ammeen pohjalle valutetaan juuri sen verran vettä että hän saattaa "kellua" siellä selällään kattoon katsellen, tai kahlata käsipohjaa napa pohjaa viistäen. "Uikaa uikaa jos osaatte!"  ja "Ankka sanoi että kaaf-kaaf-kaaf" lapsi joikaa leikkiensä lomassa. Suihkussa vauvero hoilottaa "Paa, olkapaa, peppu, poovet, vaapaat..." 

KOTIHOITOLAINEN

Lapsen läheisyys

puuhakkaat pienet sormet:

Niin paljon innostusta,

elämänriemun ruusut poskipäillä.

Ota talteen arkipäivän onni.

(Maria Ahlsted)

Olen suunnitellut hoitavani kuopusta kotona niin kauan kuin suinkin mahdollista. Joskus kuitenkin pohdin kaipaisikohan taapero jotenkin tavoitteellisempaa, ohjattua toimintaa, tai ainakin oman ikäistä seuraa (tai kaipaisinko itse???), silloin sorrun joksikin aikaa suorittamaan arkea yrittäessäni sitten kehitellä (meille molemmille) mahdollisimman virikkeellistä ja kehittävää tekemistä. Toisaalta tapaamme ystäväperheitä usein, lapsikavereita löytyy kotoakin, oma pää pysyy (osallistuvan puolison ja taukoa tarjoavien isovanhempien ansiosta) kasassa ja lapsi on silminnähden tyytvyäinen elämäänsä - uskon siis että meillä on asiat aika hyvin juuri näin.

Puistossa sorsia ruokkimassa.

Helpolla kotona ei toki pääse vaikka se antoisaa onkin. :) Muiden lasteni muistan aikoinaan viettäneen pitkiäkin aikoja omissa puuhissaan (vai kultaako aika muistot?), mutta tämä tyyppi hengailee mukana aivan kaikessa. Koko ajan. Kaikkialla. Eeehei häntä kiinnosta lelut tai leikitkään muutamaa minuuttia kauempaa, hän puuhailee mielummin kaikkea mitä me aikuisetkin; tyhjentää apuna tiskikonetta, siirtää pyykkiä koneesta kuivausrumpuun, häärää ruuanlaitossa tiskipöydällä istuskellen ja rupatellen, purkaa innoissaan kauppakasseja, järjestää ohimennen kengät eteisessä (siis omatoimisesti!) ja ruokkii salaa koiran (monta kertaa päivässä...). 

Hemmottelua hotellissa.

Onhan se hyvä kun arkiset askareet hoituvat kätevästi siinä samalla - tai no, kätevästi ja kätevästi... Yksinkertaisinkin asia vie taaperon "avustamana" aivan tuhottoman kauan aikaa ja jälkikin on usein sen mukaista, mutta jotenkin nautin tuon pienen ihmisen seurasta myös silloin, kun tökkään itseäni ripsivärillä silmään taaperon änkäytyessä saman peilin ääreen vaatimaan "Eestä, väistä, wauwallekki tuota!".

SIRKUSTELUA

Joskus lapsi piirtelee tai maalaa sormiväreillä - kunhan vaan joku ehtii katsoa Koko Ajan vieressä. Kynät jouduin taannoin takavarikoimaan toviksi lipaston päälle löydettyäni seinästä värikkäitä vahaliituviiruja (mitäs näytin huonoa esimerkkiä piirtämällä ovenkarmiin viivoja lasten pituuden merkiksi...), päiväunille peitelty neuvokas mukelo oli kuitenkin keksinyt raahata tuolin lipaston eteen yltääkseen kyniin - jäi kiinni vasta kun huomasin tusseilla sinivihreiksi värjätyt lakanat...

Sormiväritöitä. :)

Puolitoistavuotiaana lapsemme olisi voinut selailla satukirjoja aamusta iltaan, hän istahti kirjan kanssa muitta mutkitta jopa harvinaisempienkin vieraiden syliin ja pyysi lukemaan. Taaperon isä sattui murtamaan jalkansa juuri tuon vaiheen aikana, joten taaperolla olikin sitten muutaman viikon ajan ihan henkilökohtainen kirjojenlukija käytössään kun ei toinen oikein muuten voinut arjenpyörittämiseen osallistua.

Ote vauvakirjasta (Bebe 1v6kk): "Kävimme moikkaamassa isiä sairaalassa, sillä isiltä murtui "kalja" (=jalka). Heitit isiä tuliaiskarkkipussilla ja halusit lähteä kotiin, sitten keksit liukua lattialla, säätää sängyn asentoa, olla väliverhon takana piilosta ja syödä kahvihuoneessa sokerinpaloja. Sun naurus kimpoili sairaalan käytävillä."

"Luketaan kiijaa!"

 
Pihaleikeistä suosituin on ehdottomasti sadesäiden lätäkköjuoksu. Kiireestä kantapäähän kuriksiin pukeutunut lapsi loiskuttaisi vedessä vaikka koko päivän, kerran laskin että hän kulki yhden lätäkön läpi 47 kertaa peräkkäin. Ulkona hän tykkää myös pomppia trampalla, ajella potkupyörällä, leikkiä hiekkalaatikolla, kutitella poskea voikukanhahtuvilla, potkia palloa, tutkia muurahaispolkuja, poimia kukkia ja heitellä kiviä mereen.

Kaikenlainen voimistelu, temppuilu ja kiipeily on selvästi se taaperon kaikkein omin juttu; hän oppi kuperkeikan jo vuosikkaana sisarusten painitreenejä seuratessaan, ja ripustautui lavuaarin reunaan roikkumaan kunnes saimme vihdoinkin hankittua hänelle voimistelurenkaat...

"Hämä-hämä-häkki, kiipes seinille..."

Toisinaan tämä alativirtava ikiliikkuja kiipeilee aivan kirjaimellisesti seinille; hän peruuttaa karhukävelyä kohti seinää, ja kävelee sitten sitä pitkin ylös niin että seisoo lopulta käsillään yhdeksänkymmenen asteen kulmassa... Aivan äskettäin meidän pieni huimapää oppi myös tekemään kiepin voimistelurenkaissa, joten ehkä jo ensi vuonna ilmoitan hänet sirkukseen... :)

"Kuuntele!"

Viimeaikoina tytär on alkanut treenaamaan isänsä kanssa acrojoogaa aina sillointällöin, siinä hän sitten tasapainottelee ilmassa isänsä käsien varassa samalla kun itse pidätän hengitystä... He pitävät yhdessä myös musiikkituokioita jolloin isi säestää kitaralla kun lapsi laulaa sydämensä kyllyydestä. Singstarilla laulaessa taaperon bravuuri on "Suu-suupalanen" eli Robinin Puuttuva palanen, sekä Mariskan Kukkurukuu. Hän tosin ujeltaa mukana lähinnä vain kertosäkeissä ja silloinkin nuotin vierestä, mutta kuitenkin. :) Eräänä päivänä taapero lurautti Popsi-popsi-porkkanan alusta loppuun noin vaan, ja on oppinut pitkiä säkeitä myös muista tutuista lauluista. Youtuben Tiny school (finnish) on ollut aivan mahtava kanava opetella näitä perinteisiä lastenlauluja kuten Kuiti-kuiti tähtöstä ja Hiialahiialaheitä. :)

Rinkassa on hyvä matkustaa pidemmät pätkät.

Koko perheen yhteinen harrastus on kaikenlainen luonnossa kuljeskelu, sekä pyörälenkkeily. Taapero onkin matkustanut niin kantorinkan kuin pyöräperäkärryn kyydissä tyytyväisenä hyräillen ja maisemia katsellen aivan vauvasta asti.

PARHAUKSIA

Isot sisarukset.  Voi, kuinka perheen pienin näitä mahtavia tyyppejä ihaileekaan! Sisarusten kanssa on kiva rakentaa legoilla, olla piilosta, kopitella palloa, ja lukea kirjoja. <3

Yhdessä. <3

Teletapit (vuoden ikäisenä). Kun lauloin; "Tiivi-Taavi, Hipsuuu..." niin taapero jatkoi; "Laa-Laa, PAI! Ehhei!" ja vilkutti somasti kädellään.  
Eläimet. Niin hämähäkit, hevoset kuin sorsatkin herättävät ihastusta tässä eläinrakkaassa lapsessa, eikä hän voi mennä nukkumaan toivottamatta ensin hyvää yötä oman perheen leppoisalle kissalle ja pörröiselle koiralle pusujen ja halien kera. "Oioioi, ihaaana! Voi että!" taapero huokailee ihastuksissaan myös talitinteille ja banaanikärpäsille. Pullevat kastemadotkin lapsi kantaa (hieman ällöten) mansikkamaalle, siellä niiden onkin paljon parempi kuin vaikkapa ongenkoukussa. :)

"Lennä lennä leppäkerttu ison kiven juureen..."

Kaakao. Välillä kaakaonhinku oli niin hurja, että muiden lasten piti puhua siitä Voldemortina (=juoma joka jääköön nimeämättä).
Tähtivalo. Kirppikseltä eurolla ostettu soittorasia, joka heittää kattoon liikkuvan valokuvion.
Vauvavideot. Taapero rakastaa katsella itsestään tai samanikäisestä serkkutytöstään kuvattuja videoita. :)
Lätyt.
Liukuportaat ja portaat yleensäkin.

Ostoskeskuksen liukuportaissa ylös-alas, ylös-alas...

Pupu ja rätti, rakkaat unikaverit. Rätti on pala pehmoista kangasta, jonka lapsukainen sai joskus kummitädiltään. Yhtenä yönä ihmettelimme puolison kanssa lapsen sängyn reunalla miksi hän rähjää, isänsä sai viimein tulkittua että toinen yritti sopertaa kuinka se rätti tulee silotella suoraksi tyynyn päälle, että on pehmoisen posken alla pehmoinen alustakin.
Frozen. "Leditgouuu" taapero tanssii ja laulaa ja bongailee Elsa- ja Anna-hahmoja kaikkialta.
"Penakeitto". Nokkosella terästetty pinaattikeitto. :)
Soittaminen. Huuliharppu, kitara, nokkahuilu, kattilarummut - kaikki mistä lähtee ääntä. :)
Isovanhemmat. <3 Mummu, Pappa, Mamma, Paappa, iso-Mummu, iso-Pappa. Niin rakkaita!

(MILTEI) VAIPATON

Potalla viihtyminen varmistettiin aluksi monin keinoin; pahimmillaan/parhaimmillaan isi harjasi lapsen hiuksia, äiti kutitteli niskaa joutsenensulalla ja joku sisaruksista käänteli lattialla kuvakirjan sivuja...

Sievästi. :)

Nämä istunnot alkoivat tosin tuottaa tulosta vasta taaperon ollessa 1v7kk kun pottailukertoja lisättiin kahdesta kymmeneen, ja aina ruokailujen jälkeen sai tapahtuman ajaksi vielä xylitolpastillin imeskeltäväksi. Nyt vaippa puetaan varmuuden vuoksi lähinnä pitkille automatkoille tai yökyläpaikkoihin.

PAPUPATA

Taapero juttelee pitkiä lauseita, ja vaikka puhe onkin ajoittain vähän epäselvää, tulee hän yleensä hyvin ymmärretyksi. Joistakin sanoista puuttuu alkukirjain, ja y-kirjain puuttuu kokonaan. (paitsi sanasta NYT.) Jännä ilmiö on sekin, että s-kirjaimella alkavat sanat osaa jos niissä on vain neljä kirjainta (esim. sisu tai susi), mutta viisikirjaimisista sanoista s puuttuu aina (sauna=auna).

"Tadaa", tai "Oo-lalaa" taapero hihkaisee ollessan jostain hyvin ylpeä tai innoissaan. Hän osaa hyvin myös erilaisia adjektiiveja kuten kova, lämmin, kylmä, kuuma, hauska, kiva, ihana, hieno, pikkuinen, iso...

Sanasaldoa 1,5vuotiaana

"Eilen ulkomassa (=ulkona) oli aakka, hieno aakka!", taapero selitti yhtenä päivänä. Siis mikä aakka? Ai kakka? Lanka? "EI! Aakka!" "Ai... siis mikä?" Lapsi oli vähän turhautunut, mutta häntä myös huvitti kun en tätä itsestäänselvyyttä ymmärtänyt. "No, kaaf-kaaf!" hän sitten vaakkui, ja tajusin että toinen tarkoitti joutsenia, joita olimme edeltävänä päivänä bonganneet kokonaisen lauman. "Niin! Joustsen!" hän ilahtui.

"Hae wauwalle kotonasta (kotoa, sisältä) papelia." Lapsi pyysi isoäidiltään terassilla piirrellessään.

"Isi meni paloautolla, piipaa-piipaa-wiuwiuwiuwiu, wauwa peekäsi, ikki (=itki) näin yhyy-yhyy!" muisti sireenien ääntä kammoksuva lapsi kertoa vielä pitkään senkin jälkeen kun isänsä ajoi paloautolla kodin lähettyviltä työvuoronsa aikana.

"Voi emälän kevät!"

Rantalentoa. :)

Lapsella on hauska tapa lisätä joidenkin sanojen perään MAAN tai MÄÄN. Hän on järkeillyt että koska mennään nukkumaan tai kylpemään, niin mennään myös reissumaan (eli reissuun), syllimään (syliin) ja vällimään (väliin, paikallisella murteella höystettynä).

"Äiti reissumaan, wauwa ikävä." taapero toisteli kun palasin viikonlopun mittaiselta matkaltani (ja sai tietysti huonon omantunnon pistämään pahasti...) "Shaisinkos wauwa vettä?" "Kato, wauwalla on tämmönen!" "Wauwa menee ulkomaan!" (=ulos)

"Wau-va".

Me ollaan sitkeästi koitettu kitkeä tuota vauva-sanaa pois lapsen puheesta, huonolla menestyksellä. ("Kai me sentään keskenään jutellessa voidaan puhua vielä vauvasta?" puoliso varmisti kerran...) Vastasyntyneen ääreltä vitsailimme aikoinaan että kun tämä lapsi menee kouluun, niin hän varmaan esittelee olevansa "Liian Ihana." Tuo arvaus ei mennyt kovin kauas, sillä eskarilaisen kouluuntutustumispäivänä opettaja kumartui mukana olleen taaperon puoleen, ja kysyi että kukas se sinä olet. Taapero kätteli rohkeasti ja vastasi; "Wauwa".

SUNNUNTAILAPSI

Ote vauvakirjasta: "En melkein kestä kun teet pusuääniä vaahtokylvystä, ja nostat pullevat olkapääsi kohti korvia, kuljet toffona nenä sikkaralla, ja oot muutenkin maailman mahtavin vauvero. Ainakin sulla on pyörein pää minkä tiedän, ja niin syvänsiniset silmät että niihin melkein hukkuu. Onnea on olla just sun äiti. "

"Koilanpeetu."

Nukkumaan mennessä lapsi käy halaamassa kaikki perheenjäsenet, sitten kerrataan vielä päivän tapahtumia (sai katsoa Kaapoa, käytiin pööräämässä (=pyöräilemässä), mummu kävi leikkimässä...) ja suunnitellaan mitä mukavaa huomenna puuhattaisiin. Iltarukouksen (vuorotellen molempiin korviin kuiskattu "Levollelaskenluojani...") jälkeen kerrotaan että lapsi on...

"...Rakas. Kaunis. Ihana. Viisas. Suloinen. Mussukka. Isintyttö. Äitinkulta. Pikkusisko. Ovela. Hauska." Ja taapero toistaa; "Akas. Kaunis. Iana. Iisas. Ulonen. Pussukka. Isintyttö. Äitinkuuta. Sikkopikku. Ovela. Hauska. Nyt isi!" Sitten on isin vuoro lorutella Harakka huttua keittää, ja Kierrän kierrän...

Näiden loitsujen saattelemana tämä pieni ihminen nappaa Pupun kainaloonsa, kääntyy kyljelleen, vetää peiton korviinsa ja käy unille. Siinä hetkessä on vain posken pehmoinen nukka, pitkinä lepäävät silmäripset, pörröinen hattaratukka ja onnellinen, rauhallinen hengitys. Toisinaan lapsen sängystä kuuluu vielä uninen kiitos; "Oli hauska päivä".

Voikohan sydän haljeta rakkaudesta?

<3.

"...Koet joka kohtauksen kauniina ja hyvänä tietäen
tulevaisuutesi on kirkas, iloinen ja turvallinen
koska olet rakastettu universumin lapsi
ja maailmankaikkeus pitää sinusta huolta..."

(Cherokee rukous)