14.4.2015

ELÄMYSAARREKARTTA

Ovikello soi. 

Hätyytän lapsilauman avaamaan oven, ja ensimmäiseksi ennättänyt poimii portaikolta aarrearkun, minkä sisällä on jokin paperi.


"Mitä ihmettä?"

Auki taiteltuna paperi muistuttaa epäilyttävästi sitä kaupunkikarttaa, minkä tytär löysi edeltävällä viikolla kävelykadulta - mutta se on jotekin vähän kuluneempi ja siinä on rasti. 



Tämän kartan avulla olemme pitkin vuotta tutustuneet kotikaupunkimme maisemiin ja nähtävyyksiin, ja aina sen ilmestyessä portaille lapset tietävät että ainakin eväät pakataan mukaan.

Ensimmäisen retkemme teimme Lintutornille paperihylsyistä askarrellut kiikarit ja kaukoputki kaulassa, eväät syötiin rannassa kelluvalla lautalla.

"Ei näillä oikein näe, kun ne on tehty pahvista."


Myöhemmin kesällä vierailimme linnanrauniolla kuninkaallisiksi pukeutuneina. (Kyllä, myös meillä aikuisilla oli kruunut ja kaikki. :D ). Se reissu oli kyllä aika hurja, sillä ehdimme autoon eväitä syömään juuri ja juuri ennen ukkosmyrskyn ärjyvien lohikäärmeiden hyökkäystä - vaikka eihän meillä mitään hätää olis ollutkaan kun oli urhea pieni ritari mukana. (viime hetkellä pyykkikorista napattu kansi kävi oivallisesti kilvestä puumiekan kaverina.)


Viimeisimmän aarrekarttavierailun kohde paljastui purkamalla salainen koodi.

"Äs niinkö harmaa, Pee niinku aurinko" auttoi viisvuotias.
"Onks toi ÄN niinku neula? Mikä toi sitten on?" arvaili kuusvee. Koululainen kirjasi, ja yhteistyöllä kohdekin selvisi. "Onhan evväät jo pakattu?"

Keväinen metsä, solisevat purot ja puiset sillat tarjosivat upean seikkailumiljöön maasta löytyneiden kävelysauvojen kanssa neljän kilometrin taipaletta taittaville pikkuihmisille. HopLopissa rymyäminen jäi kakkoseksi tälle puunrunkojen päällä tasapainottelulle ja sammalmättäillä hyppelylle.

"Mikä on kääpä?"
"Voiko mustikanvarpuja syödä?"
"Voiko tuota vettä juoda?" 
"Minne tämä polku vie?"

Vauva hämmästeli maisemia kantorinkan kyydistä kunnes nukahti päiväunille raikkaan ulkoilman ja isänsä lämpöisen selän yhteisvaikutuksesta, voikohan suloisempaa edes olla?
Eväät syötiin lopuksi taukopaikan laavulla (kunhan olimme ensin siivonneet kaikki leiripaikalta löytämämme roskat pois).



Intoa puhkuvien lasten kanssa kotiinpäin ajellessa mietin MeidänPerhe-lehdestä joskus lukemaani tekstiä;
"Sinun arkesi 
on jonkun lapsuus."

Miksen siis tekisi arjesta juhlaa vielä useamminkin, kun se on näin helppoa?

6 kommenttia:

  1. Parahin V! Tämä on niin hieno idea, pienellä jujulla sait luontoretkeilyyn ihan uuden kulman! Mainio yhdistelmä luonnonläheisyyttä ja leikillisyyttä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus olisi kiertää myös paikalliset museot, muutama pieni kesäkahvila ja siirtolapuutarha, nähtävää on pikkukaupungissakin paljon. :)

      Poista
  2. Voi vitsi miten hyvä idea!! Meillä varmaan vielä kymmenen vuotiaskin jaksaisi lähteä tuollaiseen leikkiin mukaan. PItääpä itsekin kehitellä jotain kivaa kesäpuuhaa.

    -Susanna / Colour Outside the Lines

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna! Meidän perheen 11-vuotias ainakin on reissuilla intona mukana vielä vaikka osa retkistä tehdäänkin aivan vaan pikkupilttejä silmälläpitäen. :)

      Poista
  3. Tämä on niin makee idis!!! :) Sä kyllä jaksat!

    Tuo lainaus "Sun arkesi on jonkun lapsuus" saa ainakin omalla kohdalla omantunnon ajoittain kolkuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huono omatunto lienee äiteihin sisäänrakennettu ominaisuus, teki niin tai näin niin aina vähän soimaa... Mulla ainakin. :)
      Tässä ideassa parasta on se, ettei se oikeastaan vaadi edes jaksamista, varmaan joka perheessä kumminkin jonkin verran retkeillään lähimaaston tai kirjastoon, siihen vaan kartta pieneksi lisäksi. ;)

      Poista

Jätä risuja, ruusuja, terveisiä, toiveita, linkkivinkkejä -
jokainen kommentti on kullanarvoinen. :)