29.4.2015

VEGEVEKARA

Tässä blogitekstissä kerron minkälaisia ovat elämän eväät ja meiningit kun perheen vauvakin on vegaani. Teksti on omistettu lähinnä facebookin Kasvisperheet, KasvisVauvat-14 ja Vegeperheet ryhmille, mutta toki toivon että siitä olisi hyötyä muillekin. :)


Täkäläisten terveydenhoitajien ja neuvolalääkärien suhtautuminen odottavan äidin vegaaniseen ruokavalioon oli asiallista ja kannustavaa, miksipä toisaalta muutenkaan kun sf-mitta kasvoi tasaisesti ja meidän molempien vointi oli niin hyvä. Loppuraskaudessa hemoglobiiniarvot kyllä notkahtivat hetkellisesti, mutta silloinkin terveydenhoitaja muistutti että näin käy miltei aina ruokavaliosta riippumatta. Tilanne korjaantui rautakuurilla, eikä toistunut sen jälkeen.


Vaikka tutkimukset ovatkin todistaneet kasviperäisen ruuan riittävyyden moneen kertaan, istuu asenne lihan, lehmänmaidon ja munien korvaamattomasta roolista Suomalaisten ruokavaliossa yleisellä tasolla hyvin tiukassa. Toisinaan kolahti kun luin ja kuulin sieltä täältä kuinka kelvottomia me vegaanivanhemmat olemmekaan asettaessamme eläinten hyvinvoinnin lastemme edelle (mikä ei tietenkään pidä paikkansa), mutta tieto siitä ettei lapsen kasvu ja kehitys oikeasti ole kiinni mistään lihapullista ja juustosta toi varmuutta.



Vauvan synnyttyä keskityin puolen vuoden täysimetyksen aikana siihen että söin itse mahdollisimman terveellisesti ja huolehdin että pakastimeen oli lypsetty aina riittävä määrä maitoa mikäli poistuin ulko-ovesta ilman vauvaa (ammuuuu.....!).

Odotusaikana olin varmuuden vuoksi tutustunut myös tarjolla oleviin 
kasviperäisiin korvikkeisiin, ja huomasin että maitoproteiinille allergisille lapsille kehitelty Nutrilon Soya sopisi myös vegaaneille. (saatavilla mm. Prismasta, 400g purkki n. 9€) Korvikkeena tätä ei tarvittu, mutta sittemmin olen keitellyt siihen esimerkiksi vauvan mannapuuron.

Lastenneuvolassa positiivinen suhtautuminen jatkui, mutta viisikuukautisneuvolassa vastassa oli sijainen joka papereihimme perehtymättömänä kehotti 
meitä jo tarjoilemaan vauvalle "pottua ja lihaa" että tottuu. (Hän ei pitänyt imetystä kovin suuressa arvossa vaikka olin nähnyt sen onnistumisen eteen kovasti vaivaa, ja olisin kaivannut hieman kannustusta kuukausittaisilla käynneilläni...) Kerroin että olemme kasvissyöjiä, jolloin sijainen kauhisteli kuinka jonkun "kasvisruokaperheen" lapsella oli joskus todettu anemia, vaikka varmasti aivan mikä tahansa muukin ruokavalio voi huonosti koostettuna aiheuttaa puutostiloja... Oppositiosta on kyllä usein hyötyäkin, kunhan se perustuu tietoon, eikä (ennakko)luuloon kuten nyt... (Kahdeksankuukautisneuvolassa rutiinitoimenpiteenä mitattu vauvan hemoglobiiniarvo oli muuten oikein hyvä. :) )



Puolen vuoden kieppeillä vauvan ruokavalioon lisättiin bataattia ja banaania, sekä oman kasvimaan ensisadosta suurella rakkaudella keiteltyä peruna-porkkanasosetta. Vähitellen mukaan tulivat myös muut juurekset, kasvikset, hedelmät, marjat, viljat, sekä pavut aluksi pehmeän tofun muodossa 7kk iässä. Iltavellinä tarjoilimme Johanneksen leipäpuu-uutteesta tehtyä puuroa (Sinlac merkkistä, löytyi Halpa-Hallista), mistä ipana oli aivan täpinöissään, ja Yosan kaurapohjaiset jugurtit maistuivat välipaloilla. Siemeniä ja pähkinöitä aloimme tarjoilla vasta 10kk kieppeillä hyvin liotettuina ja soseutettuina. Sormet ristissä jännitin jokaisen ruoka-aineen kohdalla ilmenisikö allergioita, mutta onneksemme vauvan maha reagoi huonosti ainoastaan raakaan päärynään, ja sekin helpotti iän myötä. 

Oman mielenrauhani vuoksi pyysin neuvolasta lähetteen ravitsemusterapeutille, ja pääsimme juttusille vauvan ollessa 10kk ikäinen. Ravitsemusterapeutti tutki listan johon olimme ennalta merkinneet vauvan kolmen vuorokauden ruokailut. Kokonaisuus oli kuulemma hyvä, eikä hänellä ollut muuta huomautettavaa kuin lisätä vauvan annoksiin ruokalusikallinen rypsiöljyä vuorokaudessa mikäli emme sitä jo paistovaiheessa käyttäisi (kookosöljy toimii kuulemma paistaessa rypsiöljyä paremmin), sekä vinkin mittauttaa oman B12-vitamiiniarvon jolloin varmistaisin parhaiten myös vauvan B12-vitamiininsaannin imetysaikana. (Mittautin sen myöhemmin laboratoriossa omakustanteisesti - viitearvoissa oli. ) Kasvimaitojen käytöstä ohjeistusta sai sen verran, ettei riisimaitoa suositella käytettäväksi alle 6-vuotiaille. 



Näillä eväillä meidän vauvasta on kasvanut taitava, tomera ja todella terve pikkutyttö, jolla riittää virtaa ja vauhtia aamusta iltaan. Ohessa vielä muutama suosikkiruoka (kuvat eivät välttämättä liity tapaukseen :) ) sellaisilla "suurinpiirtein ohjeilla" vapaasti sovellettavaksi ja suurempina määrinä tehtynä vaikka pakastettaviksi, sekä lopussa muutama huomion arvoinen asia muille vegevahemmille. :)
 


SORMIRUOKAILIJAN PORKKANAPIHVELÖT


yksi paketti (pehmeää) maustamatonta tofua
pari raastettua porkkanaa
pilkottua sipulia ja valkosipulia
ripaus pippuria ja gram masalaa

Soseuta ainekset, muotoile ja paista pannulla rypsiöljyssä


HEDELMÄPIRTELÖ

avokado
tuoreita taateleita

banaani
kaura"jugurttia"


kuori & soseuta


HÄRKÄPAPUPASTA 

sopivasti ohrasuurimoita/pestyä riisiä
puolikas punasipuli
tomaatti
kourallinen härkäpapurouhetta
reilu loraus ruokakermaa (esim.Nordic)
hieman mausteita

keitä ohra/riisi, paista sipuli. Lisää tomaatti(sose), kerma ja härkäpapurouhe.
Mausta ja hauduta.


 LINSSIHÄSSÄKKÄ

rakettispagettia
punaisia linssejä
maissia
porkkanaa
sipulia
tomaatti

Keitä spagetti. Huuhtele ja keitä linssit sekä pilkotut porkkanat.
Paista sipuli, lisää loppuvaiheessa maissi ja tomaatti. Sekoita/soseuta ainekset keskenään.


APINAN EVÄÄT

3 banaania 
3dl kaurahiutaleita
4rkl rypsiöljyä
1tl leivinjauhetta

(1/2 ceylon kanelia)

Sauvasekoita, jähmetä ja muotoile pötkylöiksi
Paista 200 asteessa 14minuuttia




MUSTIKKAMANNAPUURO

vettä
korviketta/äidinmaitoa
mannaryynejä
mustikoita

Keitä mannapuuro veteen, lisää loppuvaiheessa maito ja mustikat


APPELSIINIKIISSELI

appelsiini
kaksi mandariinia
perunajauhoja

keitä kiisseli perunajauhopakkauksen ohjeen mukaisesti, 
lisää pieneksi pilkotut/soseutetut hedelmät



CASHEWPÄHKINÄPÄÄRYNÄJUGURTTI

kourallinen liotettuja cashewpähkinöitä
kokonainen päärynä
pari desiä soijajugurttia 

huuhtele pähkinät, kuori hedelmä ja sekoita kaikki keskenään sauvasekoittimella




BATAATTIFALAFELIT

hienoksi raastettu bataatti
(voi myös keittää ja soseuttaa)
3rkl perunajauhoa
3dl kikherneitä
3dl kidneypapuja
lipstikkaa
mausteita maun mukaan 

sekoita ainekset keskenään, muotoile taikinasta pihvejä ja paista rypsiöljyssä.

(vauvalle sopiva guacamole koostuu Oatlyn kaurapohjaisesta ruokafraichesta, avokadoista ja sitruunapirskautuksesta.)




RAUTA
Rautaa tarvitaan mm. veren punasolujen muodostukseen ja hemoglobiiniin sitoutuneena hapen kuljettamiseen keuhkoista kudoksille. Kasvikunnan tuotteiden rauta on heikommin imeytyvää nonhemirautaa, mutta vegaaniruokavalion runsaasti sisältämä C-vitamiini parantaa sen imeytymisen jopa nelinkertaiseksi. Sikiöaikaiset rautavarastot riittävät vauvalla 6kk ikäiseksi, sen jälkeen tärkeitä raudanlähteitä ovat mm. linssi, täysjyväviljat, vihreä vihannekset ja pavut. Alle 1-vuotiaan saantisuositus on 8mg/vrk.

KALSIUM
Elimistön kaikki solut ja hermoston toiminta tarvitsevat kalsiumia, ja se lisää kasvuikäisten lasten luumassaa. (Kalsiumin imeytymiseen tarvitaan D-vitamiinia!) Hyviä kalsiuminlähteitä ovat ruskeat pavut, tofu ja ruusunmarjasose. Kalsiumia saa myös äidinmaidosta ja korvikkeista, Alle 1-vuotiaan saantisuositus 540mg/vrk.

B12-VITAMIINI
B12-vitamiinia tarvitaan solujen muodostukseen ja hermosolujen toimintaan. Kasvisruokavalio ei sisällä B12-vitamiinia, joten sen synteettinen versio täytyy ottaa purkista. Vauva saa tarvitsemansa vitamiinit äidinmaidosta mikäli äiti huolehtii B12-vitamiinin saannista (arvot voi mittauttaa), äidinmaidonkorvikkeisiin ja moniin lastenruokiin se on lisätty valmiiksi. Saantisuositus lapsilla 0,7-1,4mikrog/vrk.

D-VITAMIINI
D-vitamiinia tarvitaan luuston rakennusaineeksi. D-vitamiini on otettava ruokavaliosta riippumatta purkista (vegaaneille sopivia mm. Devitol ja Jekovit). Alle 2-vuotiaan saantisuositus 10mikrog/vrk.

(lähteet; vegaaniliitto, luustoliitto, fineli, ravinto-oppi)


HYVÄÄ RUOKAHALUA!

2 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus!
    Toivotaan että mahdollisimman monilla lapsiperheillä on aikaa, voimavaroja ja taloudellinenkin mahdollisuus valmistaa laadukasta, kunkin perheen omaan arvomaailmaan sopivaa murkinaa jälkikasvulleen. Ihailen paneutumistasi!

    Kun väistellään kokonaisia ruoka-aineryhmiä, esimerkiksi allergioiden vuoksi on takuulla haastavaa löytää tarpeellinen, vanhempien mieltä helpottava informaatio. On siis upeaa jos kohdalle osuu avulias neuvolantäti ja lähipiirikin on kiinnostunut pyrkimyksistä.

    Itse toivon että ennättäisin keräämään ja hankkimaan lapsilleni enemmän kotimaisia marjoja luomutuotteita. Vaalea leipä, jugurtti ja karkit saisivat jäädä useammin kauppaan!

    VastaaPoista

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Voimavaroja on rajallisesti tarjolla, ja jokainen perhe toimii omien intressiensä mukaisesti. Onneksi tietoa ei kuitenkaan enää tarvitse kaivaa kivistä ja koloista (eli kirjaston kätköistä :D ) vaikka jokin asia jokapäiväisessä elämässä poikkeaisikin valtavirrasta - oli kyseessä sitten jokin omavalintainen asia, tai sattumalta kohdalle osunut (kuten juuri allergiat.)

    Meillä karkinsyönti väheni puolella kun pidin puolen vuoden ajan kirjaa menoista - en edes kehtaa sanoa paljonko loppusumma oli! Itse voisin vähentää vielä juurikin vaaleaa leipää ja vehnäjauhojen lotraamista - mutta mitä jää jäljelle lätynpaistoon jos jauhotkin viedään!? :D

    VastaaPoista

Jätä risuja, ruusuja, terveisiä, toiveita, linkkivinkkejä -
jokainen kommentti on kullanarvoinen. :)