6.10.2014

TURKITONTYYLI

Eläinten päivänä 4.10. sytytettiin kynttilöitä turkiseläinten muistolle. Kurjan elinympäristön aiheuttama itsetuhoisuus, eläimille syötetty heikkolaatuinen ravinto ja sadistiset lopetusmenetelmät tuovat mieleeni keskitysleirin, mutta silti toiminnalle riittää tukijoita  - miksi?

Turkisten häkkitarhausta puolletaan pääasiassa sen vuoksi, että se työllistää. Tätä "elinkeinoa" on kuitenkin rahoitettu valtion toimesta 90-luvulta saakka; tukipaketeilla on vuosien mittaan paikattu mm. tarhaajien omien virheliikkeiden aikaansaamia tappioita. Lukion lyhyellä matikalla arvioisin, että näillä miljoonilla oltaisiin voitu - ja voitaisiin yhä - maksaa (nykyisin alle tuhannen jäljelläolevan) työntekijän uudelleenkoulutus niin, ettei elantoaan tarvitsisi enää repiä kirjaimellisesi toisen selkänahasta. Tuo työllistämiskortti on mielestäni siis äkkiseltään vähän sama, kuin sanoisi pyörittävänsä omavaraistaloutta toimeentulotuella. 


Aasian maissa tuotettujen kissa- ja koiraturkiksien tuonti EU-maihin on kiellettyä,
mutta tuoteseloste ei 
aina kerro totuutta.
Kuvan koirat eivät liity tapaukseen - ne odottavat omistajiaan Prisman koiraparkissa.

Suomen historian ensimmäisessä eduskunnan käsittelyyn asti päätyneessä kansalaisaloitteessa äänestettiin vuonna 2013 turkistarhattoman Suomen puolesta. Lakialoite keräsi huimat 70 000 ääntä, mutta eduskunnassa esitys ei mennyt läpi. En tiedä paljonko asiantuntijalausunnot todellisuudessa painavat, mutta yksi professoreista sai tutkimukselleen rahoitusta turkistarhaajilta. (Nyt-liite 2013).

Eläinlääkäri Heli Kallio paheksui taannoin A-studiossa tarhauksen epäkohtia päivänvaloon nostaneiden salakuvaajien toimintaa. Salakuvaajat olivat Kallion mukaan saattaneet tuhannet eläimet hengenvaaraan vieraillessaan tarttuvia tauteja sairastaneiden eläinten läheisyydessä. (Kuvaajat olivat pysytelleet 300 metrin päässä alueesta, missä penikkatautia oli esiintynyt.) Tuskinpa pörröturkkeja oltaisiin teloittamisen lopettamisen sijaan muutenkaan luovutettu rakastaviin koteihin takkatulen lämpöön. Kallion summasi vielä, että eläinten hyvinvointi on jokaiselle tuottajalle ykkösasia.



Oikeutta eläimille ry:n julkaisemaa kuvamateriaalia; 
Naali ja sen kuollut lajitoveri. Kannus 2013. 
Lueskelin huvikseni myös kansanedustajien viimevuotista kommentointia aiheesta, ja törmäsin Perussuomalaisten R. Tossavaisen puheenvuoroon

"Jos turkistarhaus kielletään maassamme, se ei tarkoita sitä, että turkistarhaus loppuu. Suurimmat turkisten ostajat ovat kiinalaisia, joten on todennäköistä, että tarhaaminen siirtyisi Kiinaan ja muihin vastaaviin maihin. Siellä eläinten elinolosuhteet ovat tunnetusti paljon huonommat kuin Suomessa. Täyskielto johtaisi siis ojasta allikkoon."
 

Tällä periaatteella mistään muustakaan epäeettisestä ei siis kannata luopua, kun tuotanto viedään sitten toisaalle? Suomessa ei toki esiinny lapsityövoimaa (muuten kuin meidän perheessä siivouspäivinä), mutta eräs lukija oli verrannut tätä kommenttia melko tyhjentävästi; 

"Jos lapsityövoima kielletään maassamme, se ei tarkoita sitä, että lasten työllistäminen loppuu. Suurimmat lapsityövoiman omistajat ovat kiinalaisia, joten on todennäköistä, että lapsityövoima siirtyisi Kiinaan ja muihin vastaaviin maihin. Siellä lasten elinolosuhteet ovat tunnetusti paljon huonommat kuin Suomessa. Täyskielto johtaisi siis ojasta allikkoon."


Myönnän, että on hieman mautonta verrata eläimiä ja lapsia keskenään, mutta pointti tulee usein parhaiten esille kärjistettynä.
Vaikka miellänkin aineelliset vahingot pienemmäksi pahaksi kuin kivun ja kärsimyksen aiheuttamisen, alleviivaan väärinkäsitysten välttämiseksi etten seiso "kettutyttöjen" tai muunkaan omaisuutta tuhoavan toiminnan takana. Muutoksen tulisi lähteä asenteista ja lainsäädännöstä, ja niin se vielä lähteekin - hiljalleen.

Turkis on kaunein sen alkuperäisellä omistajallaan. :)

2 kommenttia:

  1. Anonyymi5.11.14

    Tulee kylmä talvi,joten turkki on tarpeen t.Jani-75

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin hoksattu, ei pärjää eläimet ilman. ;)

      Poista

Jätä risuja, ruusuja, terveisiä, toiveita, linkkivinkkejä -
jokainen kommentti on kullanarvoinen. :)