24.9.2015

SYDÄNLANKAA

Piipahdin tänään ohikulkeissani eräässä askartelupuodissa, jossa olen aikonut poiketa ainakin viidentoista vuoden ajan. En oikeastaan tarvinnut mitään, mutta äkkiäkös ihminen itselleen tarpeen luo; päädyin ostamaan metrin verran kynttilöiden valmistamisessa tarvittavaa sydänlankaa aikomuksenani sulattaa kaikki kaapin kätköihin jemmatut steariiniklöntit persoonallisiksi kierrätyskynttilöiksi vielä samana päivänä. 

Lapset innostuivat välittömästi mielenkiintoisen askartelutuokion toivossa, mutta kuuma, sula vaha ja neljä vilkasta vekaraa kuulosti niin katastrofaaliselta yhdistelmältä, että päätin tällä kertaa vetää "Oma aika"-kortin esiin ja hätistää muksut vallan muihin puuhiin.
(Siitä huolimatta jokainen ipana kävi kyllä vuorollaan nuuhkimassa, kurkistelemassa, kyselemässä ja kommentoimassa työn edistymistä... :) )  




Aivan ensimmäiseksi suojasin työpöydät, sitten lajittelin kynttilänpätkät värien mukaisiin kasoihin, etsin muotit, puutikut, kolhiintuneen kattilan, pihdit, sakset sekä sekoituslastan käden ulottuville. Olisin mieluiten valanut kynttilät suoraan kauniisiin lasipurkkeihin joista niitä ei olisi tarvinnut myöhemmin irroittaa, mutta nyt oli tyytyminen kuumuutta kestäviin (silikonista valmistettuihin) muffinssivuokiin. Ne toimivat kyllä hyvin, sillä vuoka oli helppo irroittaa jähmettyneen kynttilän ympäriltä.

Leikkasin ostamani sydänlangan sopivan mittaisiksi pätkiksi niin, että lankaa riitti puutikun ympärille asti pyöritettäväksi. 
Sulatin kattilassa ensin vain muutaman kynttilänpalan, kastoin langanpätkät pihdeillä pidellen steariininesteeseen ja suoristin ne sitten alustalle jäähtymään. Jähmettyneet langat oli helppo rullata tikun ympärille, ja asettaa muffinssivuokien päälle valamista odottamaan. (Litteät mehujäätikut olisivat ehkä toimineet paremmin, sillä ne eivät pyöri niin herkästi paikoiltaan.)


Sulatin loput kynttilänpalat keskilämmöllä nestemäiseksi (kattilan kannen kannattaa tässä vaiheessa olla hollilla tukahduttamista varten, sillä vaha syttyy hyvin herkästi palamaan), ja täytin vuokat metallisen kauhan avulla. Noukin sulan seasta vanhojen kyttilöiden sydänlangat talteen, ja valoin niiden ympärille samantein uusia kynttilöitä. Roskaisan loppuseoksen kaadoin muovirasiaan, sillä sen voisi myöhemmin hyödyntää vaikka tuliruusujen askartelussa. (Zero waste! :) )


Valmiiden kynttilöiden olisi kuulemma hyvä jähmettyä yön yli, mutta minä en millään malttanut odottaa niin kauhean kauaa. Sytytin ensimmäiset koekappaleet jännittyneenä jo muutaman tunnin kuluttua, ja ilahduin iloisesta liekistä - näitä täytyy tehdä vielä lisää. :)


2 kommenttia:

  1. Voi miten kauniita :) kivan värikkäitä!
    Aina oon miettinyt olisiko tuo toteutettavissa myös itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän helppo homma oli, kannattaa kokeilla. :)

      Poista

Jätä risuja, ruusuja, terveisiä, toiveita, linkkivinkkejä -
jokainen kommentti on kullanarvoinen. :)